Tuula on saanut Salaiselta ristipistoystävältään askartelumateriaalia ja -lehden sekä jouluaiheisen ristipistokitin. Mia on saanut Violariumin lahjakortin, jonka hän aikoo käyttää tulevilla käsityömessuilla Tampereella. Itse sain ihastuttavan tilkkuaiheisen paketin, jossa oli tilkkukirja sekä tilkkuaiheinen ristipistomalli. Tarkempaa kuvausta saamastani lahjasta löytyy lähiaikoina omasta blogistani. Tässä kuitenkin kuva:

265756.jpg

Marraskuun alkupuoli on tuntunut vähän hiljaisemmalta pakettien lähetysten suhteen. Ihan kuin Salaiset ristipistoystävät hautoisivat muhevaakin muhevampia yllätyksiä loppukuulle. Jäämme jännityksellä odottamaan mitä kaikkea kivaa paketeista vielä paljastuu ;-)

Jännittävää loppukuuta toivotellen,

Maria